Uuden syntyvän kuun energiat vaikuttavat jo nyt, vaikkakin uusi kuu syntyy tulevana tiistaina. Noiden energioiden siivittämänä, olen saanut itseni kiinni monen monta kertaa ajattelemasta, että millaisia muutoksia on omassa elämässäni tapahtunut tässä kuukauden aikana. Ilokseni olen voinut vastata itselleni, että paljon on tapahtunut. Ei välttämättä vielä mitään niin kovin paljon ulospäin näkyvää, mutta oman mielen tasolla sitäkin enemmän. Paljon olen siivonnut vanhaa tarpeetonta kuonaa pois ja paljon myös olen suunnitellut uutta ja jo tehnytkin asioita uuden eteen.
Usein puhun uuden kuun aikaan siitä, että se on hyvin voimallinen aika jättää jotakin vanhaa tarpeetonta taakse, ja hyvin voimallinen ajankohta toivottaa jokin uusi tervetulleeksi omaan elämään ja alkaa luomaan uutta. Tänään ymmärsin, että on tarpeellista puhua asiasta vähän laajemman aikasyklin näkökulmasta. Enkelimaailmalla oli tässäkin asiassa näppinsä mukana, koska niin vahvasti tätä asiaa tietoisuuteeni toivat.
Pääsääntöisesti keskitymme yleensä siihen kerran kuussa syntyvän uuden kuun energiaan, mikä sinällään on oikein tarpeellista ja tärkeää. Mutta, mikäli emme muista koskaan katsoa pidemmällä aikavälillä omassa elämässämme tapahtuneita muutoksia, voivat positiiviset muutokset jäädä vaille tarpeellista huomiota. Ellemme säännöllisesti tarkastele asioita laajemmin, voi syntyä illuusio, että muka mikään ei olisi muuttunut. Siinä samalla voi tulla kyseenalaistaneeksi myös kuun energian vaikutuksen, varsinkin silloin elleivät asiat tapahdu nopeasti.
Tänään siis tarkastelin myös vuoden periodilla muutoksia omassa elämässäni. Palautin mieleeni, että mitä jotakin vanhaa halusin vuosi sitten uuden kuun aikaan jättää elämästäni taakse. Muistin hyvin asian. Ja muistin senkin, että vuosi sitten heti uuden kuun jälkeen ei alkanut tapahtumaan niin konkreettisesti muutoksia kuin olisin halunnut.
Mutta nyt, kun katson vuoden sykliä tähän hetkeen asti, tilanne on muuttunut täysin. Se asia, jonka vuosi sitten uuden kuun aikaan ilmoitin haluavani jättää taakse, on nyt todellakin poistunut. Ja näen hyvin selkeästi, että koko vuoden ajan on asian eteen tapahtunut positiivista muutosta. On tarvittu tuo vuoden sykli, jotta myös minä olen voinut oppia ja oivaltaa.
Täsmälleen samalla tavalla on tapahtunut uuden tulemisen suhteen. Muistan mitä vuosi sitten toivotin tervetulleeksi elämääni. Heti se ei tapahtunut, eli ei niin nopeasti kuin olisin halunnut, mutta tänään tilanne on toinen.
Eräs ystäväni ilmaisi vuosi sitten tähän aikaan toiveensa uudesta työpaikasta ja uudesta asunnosta. Hänellä on nyt uusi työ ja muutto uuteen kotiin tapahtuu myös aivan kohta. Hänkin on vuoden aikana oppinut ja oivaltanut paljon. Ja ne oivallukset kannattelevat nyt siinä uudessa aivan eri tavalla, kuin millainen olisi tilanne ollut mikäli toiveet olisivat toteutuneet vuosi sitten heti.
Millaisessa tilanteessa sinä olit vuosi sitten? Kannustan sinua muistelemaan vuoden takaisia toiveitasi. Mitä päätit jättää taaksesi uuden kuun aikaan ja mitä uutta toivotit tervetulleeksi? Tapahtuivatko muutokset heti toiveidesi mukaisesti, vai ovatko ne kenties tapahtuneet kuluneen vuoden aikana?
... teksti jatkuu kuvan jälkeen ...
Tämä uusi kuu ja Maya-kalenterin mukainen lähestyvä uusi vuosi
Jostakin syystä olen sitä mieltä, että nyt tiistaina syntyvän uuden kuun energia on vaikutukseltaan jollakin tavalla ”normaalia voimakkaampi”. Yhdistän sen Maya-kalenterin vuoden sykliin. Maya-kalenterin mukainen uusi vuosi alkaa 26.7. ja nyt tiistaina syntyvä uusi kuu on ”viimeinen” ennen uuden vuosiperiodin alkamista. Tässä asiassa täytyy olla jälleen jotkin korkeammat kirjoitukset, koska tämä asia on niin vahvana mielessäni. Nuo korkeammat kirjoitukset kyllä aikanaan selviävät. Elämässäni on aina ollut niin. Tässä hetkessä on tarpeellista vain luottaa siihen, mitä tietoisuuteen tuodaan.
Eli - on siis tärkeä ajankohta antaa huomio jälleen jollekin sellaiselle, joka on elämässäni palvelutyönsä jo tehnyt ja sen on aika jäädä taakse. Yhtä tärkeää on antaa huomio sellaiselle uudelle, jonka toivotan tervetulleeksi elämääni.
Kokeile sinäkin tehdä niin. 💚
Namasté
Rakkaudella Anne
Onpa mukavaa, että löysit tänne blogisivulle. Täällä kirjoittelen erilaisista elämään liittyvistä aiheista. Aiheet voivat olla mitä vain maasta taivaaseen tai toisinpäin. Näkyvää ja näkymätöntä. Elämä on niin ihmeellistä.
Namasté 💜
Anne