Tänään illalla voimme jälleen ihailla kaunista kuuta, joka aivan täytenä näyttäytyy klo 21.55 mikäli pilvet eivät asetu verhoksi kuun eteen. Ennen kuin juhlistamme täydenkuun aikaa on tarpeellista kurkata pikkuisen menneeseen kahteen viikkoon.
Uudenkuun syntymä kaksi viikkoa sitten
Kaksi viikkoa sitten syntyi uusikuu, joka tuntui useilla ihmisillä hyvin voimallisesti niin fyysisessä jaksamisessa kuin mielenkin tasoilla. Kuluneiden kahden viikon aikana on ollut laajasti
ajoittaista voimakasta fyysistä väsymystä, jopa ihan öklöttävää huonovointisuutta ja mielen maisemat ovat sahanneet alakuloisuuden eri tasoilla.
Ihmissuhteet ovat monella nousseet tarkastelun kohteeksi, ja hyvin vanhojakin tapahtumia joiden on luullut tulleen käsitellyksi jo aikoja sitten, on noussut uudelleen näkyviin.
Näin on pitänytkin tapahtua.
Vaikkakin kyseessä oli uudenkuun syntymä eli uusien alkujen tai asioiden synnyttämisen jakso, niin tällä kertaa se tarkoittikin menneellä kahden viikon jaksolla sitä, että meille tarjoiltiin
arkeen tarkasteltavaksi vielä sellaisia asioita, jotka on ollut tärkeää ratkaista tavalla tai toisella, ja jotka ovat olleet jumittamassa energiallisesti alitajunnan tasolla estäen jotakin omaan
elämään liittyvää tärkeää eteenpäin siirtymistä.
Tässä meneillään olevassa ajassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja kaikki ns. ajan saatossa ”maton alle piiloon lakaistut asiat” nousevat näkyviin mikäli emme ole niitä aivan selkeästi
osanneet tai uskaltaneet aiemmin katsoa. Siinä missä globaalisti myllertää koko maapallon tasolla, sama tapahtuu myös ihmisen omassa arjessa yksilötasolla.
Mitä ikinä mieleesi on viimeisen kahden viikon aikana noussut sellaista, mikä ei välttämättä ole tuntunut kovin hyvälle, niin olet ollut hyvin onnekas. Sinulle on tarjoiltu mahdollisuus tarkastella tuota asiaa tai asioita, ihmistä tai ihmisiä, tunteita ja ajatuksia uudelleen aiempaa selkeämmin. Sinulla on ollut ja on mahdollisuus ryhtyä toimenpiteisiin asian tiimoilta ja ehkä vapautua elämään hieman kevyemmin jotakin alitajuista tai tietoistakin taakkaa kevyemmin.
Täydenkuun energia vaa-assa
Tämän kertainen täysi kuu vaikuttaa meihin vaa-assa.
Se mitä olet kahden viime viikon aikana käynyt läpi, helpottuu nyt täydenkuun energian vaikutuksessa. Täydenkuun aikaan mielen maisemassa ja energiallisesti jotakin on tullut valmiiksi ja voit
hengähtää hetken ikään kuin vaa-an ollessa tasapainon tilassa. Tämä energia vaikuttaa voimakkaimmin aina maanantai-iltaan asti. Siitä on hyvä ihan tietoisesti pyrkiä nauttimaan.
Arkkienkeli Marian energia
Arkkienkeli Marian energia on hyvin voimallista aina täydenkuun aikaan. Maria välittää halutessasi lohduttavaa energiaa sisäiselle lapsellesi, joka on voinut olla kuluneiden kahden viikon aikana hieman hädissään. Arkkienkeli Maria välittää halutessasi myös voimaannuttavaa energiaa aikuiselle sinulle, jotta voisit entistä valoisammin, rohkeammin ja kevyemmin ottaa seuraavia askeleita alkavalla kahden viikon syklillä, jonka aikana etenemme jälleen kohti uudenkuun syntymää.
Ehdotus
Katso tänään täyttäkuuta taivaalla hetki ja tallenna se mielesi muistiin. Istahda kotona lempituoliisi tai sohvalle, sulje silmät, hengitä rauhassa ja halutessasi voit kuunnella alla
olevan Täydenkuun ja Arkkienkeli Marian energiaa - visualisaation. Pieni hetki vain sinulle itsellesi. Ole hyvä.
Hyvää ja rauhallista täydenkuun aikaa!
Lämmöllä
-Anne
Ajankohtaista!
Energiahoitaja / ReiKi 1-kurssi tulossa toukokokuussa 14.-15. päivä
Haluatko Kanelian postituslistalle?