Kevään juhla uudenkuun syntyessä ja osittaisessa auringonpimennyksessä

 

Tänä keväänä saamme juhlistaa kevään juhlaa Vappua uudenkuun voimallisessa energiasyleilyssä sekä osittaisen auringonpimennyksen energian vaikutuksessa. Uusikuu syntyy lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 23.31. osittaisen auringonpimennyksen tapahtuessa suurin piirtein samoihin aikoihin. 



Kuluneet kaksi viikkoa täysikuun jälkeen on energiallisesti tukenut meitä hellittämään mielen sisäistä otettamme joistakin sellaisista ajatuksista, tunnekuormista sekä toimintamalleista, jotka eivät enää palvele omaa hyvinvointiamme. Tämä on voinut ilmetä fyysisessä jaksamisessa siksakkimaisena aaltoliikkeenä, pirteyden ja totaalisen väsymyksen vuorotellessa päivien välillä. Jonakin päivänä on voinut kokea olleensa todella pirteä ja energinen, ja heti seuraavana päivänä on voinut tuntea läpitunkevaa ja syvää väsymystä. 

 

Mielen tasolla sama siksakkimaisuus on voinut ilmetä valtavan toiveikkuuden ja uuvuttavan toivottomuuden välillä, ja fyysinen keho on heijastanut suoraan mielen maisemia. 

Ihmissuhteet, erityisesti läheiset sellaiset, ovat nousseet uudelleen tarkasteluun. Silmät ovat voineet avautua aivan uudenlaisella tavalla huomioimaan omien ihmissuhteiden tilaa. Ikään kuin sumuverhot olisivat väistyneet sivuun silmien ja korvien edestä. Muutoksen tarve on suuri ja moni ihminen tällä hetkellä pohtiikin sitä miten omaa toimintaa on tarpeellista muuttaa, että jokin vanha kuormittava ei enää jatkuisi. Se voi tapahtua helposti ja pehmeästikin, mutta se voi tapahtua myös raskaalta tuntuvien päätöksien kautta, jotka on melkeinpä pakko tehdä. 

 

Vahva muutoksen ja jostakin vanhasta irrottamisen tarve on voinut ilmetä myös työssä, erityisesti siinä mitä ja miten työtään tekee. Tämä on voinut johtaa radikaalisti uuden työpaikan etsinnän aloittamiseen tai se on voinut näkyä nykyisessä työssä jonkin toimintatavan muutoksena tai joidenkin työtehtävien pois jättämisenä. 

 

Tämä kaikki on ollut erittäin tarpeellista. Meitä ikään kuin pusketaan muutokseen, halusimme tai emme. Sellaiset elämäämme kuuluneet rakenteet joista olemme pitäneet tiukasti kiinni vaikka olemme voineet niiden äärellä huonosti, horjutetaan nyt ja lopulta niiden annetaan sortua. Vasta sen jälkeen elämäämme on mahdollista saapua uutta ja sellaista, jonka äärellä on hyvä olla ja voimme olla täysin siemauksin juuri sellaisia kuin olemme, omana itsenämme.
Rakenteiden sortuminen voi tarkoittaa ihmissuhteissa radikaaleja muutoksia, pitkään käymistilassa olleissa parisuhteissa jopa eroa. Se voi olla muutoksia ystäväpiirissä tai uuden työpaikan etsintää. Se voi myös olla asuinpaikan muutos. Myös päätös muutoksesta on itsessään jo muutos, joka ilmenee konkreettisesti myöhemmin. 

Unelmoiminen on tärkeää

Anna itsellesi lupa unelmoida. Omille unelmille tilan antaminen ajatuksissa nopeuttaa niiden todeksi tulemista elämään. 

Oikean suunnan löytää esimerkiksi kysymällä itseltä 

Miltä minusta tuntuu, kun ….? ”. 

Mielikuva siitä miltä tuntuu, kun jokin asia on jo toteutunut synnyttää kuvittelemisen hetkellä jonkin tunteen, joka tunne kertoo oman viestinsä siitä onko suunta itselle se oikea.

 

Arkkienkeli Jofiel

Arkkienkeli Jofielin energia on tällä hetkellä apunasi jos niin haluat. Jofielin energia on vahvasti yhteydessä kruunuchakraasi. Kruunuchakra on energiakeskus aivan päälaellasi. Sitä kautta vastaanotat tietoisuuteesi energiaa uusien ideoiden muodossa, opit uusia asioita ja uskallat ryhtyä toimeen uudenlaisen energian siivittämänä. Jofielin valoenergia on useimmiten kullankeltaista. Jofielin energiaa näet alla olevissa kuvissa. 
Kuvasin enkeleiden energiaa eilen illalla myöhään Mäntsälässä. 
Sinulle on avuksi jos suljet silmäsi hetkeksi, pyydät Arkkienkeli Jofielin vierellesi ja hengität tuota kullankeltaista valoenergiaa itseesi. Jofielin energian tuoma apu voi konkretisoitua tulevien päivien aikana esimerkiksi siten, että innostut jostakin uudesta asiasta tai päätät ryhtyä toimeen jonkin sinulle tärkeän asian toteutumiseksi. Apua tulee, kun sitä pyytää.  

 



Uudenkuun energia ja osittaisen auringonpimennyksen energia siivittävät sinulle uudenlaista voimaa ja rohkeutta.
Tämä kaikki tapahtuu nyt kevään juhlistamisen aikaan, joka myös luonnossa näkyy jälleen uusina alkuina. 

 

Hyvää kevään alkamisen juhlaa ja Vappua juuri sinulle!

 

Lämmöllä 

-Anne


Ajankohtaista!

Energiahoitaja / ReiKi 1-kurssi tulossa toukokokuussa 14.-15. päivä


Haluatko Kanelian postituslistalle?