Enkeleiden energia auttaa ääneen puhuttujen sanojen tuolla puolen


 

Muutama päivä sitten sain viestin, jonka sisältö herätti valtavan suurta kiitollisuutta sekä helpotuksen tunnetta toisen ihmisen puolesta.
Olin loppukesällä pyytänyt enkeleiltä apua eräälle henkilölle tilanteessa, jossa en voinut alkaa puhumaan hänelle ”järkeä” vaikka tiesin, että hänen senhetkiset elämäntapahtumat eivät olleet ihan vilpittömästi sitä mitä hänelle oli annettu ymmärtää. 

 

Loppukesällä sain viestin eräältä jo jonkun aikaa tuntemaltani aivan ihastuttavalta ja herttaiselta naishenkilöltä, jonka viestin sisällöstä huokui valtava ihastumisen ja onnellisuuden energia. Hän oli tavannut some:ssa miehen, joka oli herättänyt hänessä suuren ihastumisen tunteen, ehkä jopa rakastumisen tunteen.
Samaan aikaan, kun luin hänen viestiään, enkelit huiskivat ympärilläni ja viestittivät että tämä mies ei ollut vilpitön toimissaan. Enkelit suorastaan ”kalauttelivat isoja kelloja” etten ohittaisi heidän huiskinnan sisältöä. 

 

Olin tilanteessa jossa tiesin, että kaikki ei ollut sitä mitä tälle kultaiselle naiselle annettiin miehen taholta ymmärtää, mutta en voinut alkaa häntä ”neuvomaan” asiassa, koska hän ei neuvoa kysynyt, ja vaikka olisi kysynytkin niin mitä suuremmalla todennäköisyydellä ei olisi sitä kuunnellut, koska oli valtaisan ihastumisen tunteen ympäröimä. Neuvojen tyrkyttäminen olisi ollut myös tämän hurmaavan naisen sielunpolkuun ja elämän oppiläksyihin puuttumista, ja siten henkisten lakien vastaista toimintaa. 

 

Toimiako vai eikö toimia …

Koska tämä tilanne tuotiin tietooni, ja koska enkelit reagoivat ympärilläni todella vahvasti, oli päivänselvä asia, että minun oli tehtävä jotakin. Ja se, miten minun tuli toimia, oli tapahduttava henkisiä lakeja kunnioittaen, eli niin etten lähde sorkkimaan (”kertomaan miten asioiden minun mielestäni pitäisi tapahtua”) toisen ihmisen sielunpolkuun ja elämän oppiläksyihin. 

 

Mikä siis avuksi?

Se mitä tein tapahtui seuraavasti:

  • Istuin alas
  • Suljin silmät
  • Hengitin syvään
  • Maadotin itseni
  • Ja pyysin enkeleiltä apua näin: 

"Rakkaat Arkkienkelit Gabriel ja Mikael, ympäröikää suojeluksen ja selkeyden energiallanne (naisen nimi). Gabriel, puhdista ja selkiytä (naisen nimi) aura, jotta hän näkee tilanteen selkeästi ja tilanteen totuuden sellaisena kuin se oikeasti on. Mikael suojaa (naisen nimi) ja auta häntä puhumaan ja toimimaan rohkeasti ja viisaasti tilanteen edellyttämällä tavalla, hänen ja kaikkien korkeimmaksi parhaaksi. Tämä kaikki (naisen nimi) sielunpolun mukaisesti ja sitä kunnioittaen. Kiitos, kiitos, kiitos." 

  • Näin kuinka Gabrielin ja Mikaelin energia ympäröi tämän ihastuttavan naisen ja päästin tietoisesti yhteydestä irti.  
  • Tämän jälkeen ”jätin” asian enkeleiden energian hoidettavaksi. 

 

Olin unohtanut tämän tapahtuman, kunnes tällä viikolla sain tältä hurmaavalta naiselta viestin, jossa hän kertoi, että some:ssa tapaansa mies oli ollut huijari. 

Nainen oli onneksi selvinnyt tilanteesta ilman taloudellisia menetyksiä. Henkisiä vaurioita oli tullut, luonnollisesti. Petetyksi tuleminen tuntuu todella kurjalle ja sattuu. Tiedän, että hän selviää, haavat paranevat ja jotakin paljon parempaa on tulossa hänen elämäänsä sitten, kun sen aika on. 

Hän tietää myös, että enkelit ovat olleet hänen apunaan, ja hän ymmärtää miksi en lähtenyt neuvomaan häntä silloin, kun ihastuksen tunne oli suurimmillaan. 

 

Olen aivan äärimmäisen kiitollinen Gabrielille ja Mikaelille heidän avustaan - jälleen kerran. 

 

Enkeleiltä avun pyytäminen ei koskaan loukkaa toisen ihmisen sielunpolkua. He toimivat aina puhtaassa rakkaudenvalon energiassa. 

 

✨✨

 

Ihmisen elämässä on tilanteita jolloin ääneen puhutut sanat eivät välttämättä tavoita kuulijaa

 

Jos huomaat, että joku kohtaamasi ihminen (perheenjäsen, ystävä, työkaveri, asiakas jne.) on sellaisessa tilanteessa, että tarvitsee selkeyttä ja erityistä suojaa, mutta ei ehkä ole valmis kuuntelemaan tai puhumaan tilanteestaan - muistathan, että puhumiselle on aina olemassa ns. hiljainen vaihtoehto. 

 

Enkeleiltä energiallisen avun pyytäminen auttaa ääneen puhuttujen sanojen tuolla puolen. 

 

Eli - pyydä enkeleiltä apua, pyynnön jälkeen kiitä ja päästä asiasta irti (kontrollista luopuminen), ja jää odottamaan rauhallisin ja luottavaisin mielin asian ratkeamista. Ihmeitä tapahtuu. 

 

Lämmöllä 🧡

 

Anne 



Mielen ja kehon tasapainoa Saana-tunturin energian avulla - verkkokaupasta

Tämä 32 minuutin kuunneltava mielikuvamatka johdattaa sinut lempeästi voimallisen Saana-tunturin rauhoittavaan ja vakaaseen energialliseen syliin. Saana-tunturilla on aivan erityinen energiallinen taika. Mieli ja keho rauhoittuu ja saa tarvitsemaansa lepoa. Puheen taustalla soi rauhoittava ja hoitava rummun ääni. Kyseinen rumpu on vihitty mm. auttamisen ja parantamisen energiaan, ja rummun vihkimys tehtäväänsä on aikoinaan tehty Saana-tunturin taianomaisessa sylissä ja voimallisessa energiassa. Mikäli päätät lähteä rauhoittavalle mielikuvamatkalle ihmeellisen Saana-tunturin energiaan, ehdotan, että laitat kuulokkeet korviin, otat rennon asennon, suljet silmät kevyesti ja annat energian hoitaa sinua. Mieli ja keho rauhoittuu ja saa tarvitsemaansa lepoa. 

Ladattava linkki äänitteeseen löytyy ostoksesi kuitista, joka saapuu sähköpostiisi tilauksen tehtyäsi.


 Haluatko Kanelian postituslistalle?

Uutiskirjeen tilaajana tulet saamaan epäsäännöllisen säännöllisesti postia erilaisista aiheista liittyen ihmisen elämään ja omaan hyvinvointiin. Emme luovuta tietojasi muille ja tilauksen voit perua milloin tahansa eikä kukaan pahastu.